Tervetuloa Suomen Lukiolaisten liitto ry:n Lapin Piiri ry:n nettisivuille!
Lapin piirin piirikokouksessa 11.12. valittiin piirille uusi johto ja hyväksyttiin vuoden 2010 suunnat ja tavoitteet. Lukiolaisten Liiton toimintaa Lapissa johtaa sodankyläläinen abiturientti Atte Uusitalo.
Vuonna 2010 piiri kehittää yhteistyötään ja yhteydenpitoaan oppilaskuntien kanssa. Edunvalvonnassa tullaan keskittymään lukiolaisten sananvallan kasvattamiseen lukioissa ja kunnissa.
”Lapin alueella lukio-opiskelijoiden koulutusta koskevissa päätöksissä tulee lisätä läpinäkyvyyttä ja nuorten vaikutusmahdollisuuksia,” linjaa vasta valittu piirin puheenjohtaja Uusitalo.
”Helpoimpia tapoja edistää vaikutusmahdollisuuksia on säännöllisesti kerätä opiskelijoilta palautetta opetuksesta ja lukion toiminnasta. Siitä hyötyvät sekä opiskelijat että koulu ja kunta.” Uusitalo näkee.
Varapuheenjohtajaksi valittiin Iida-Liisa Pöyliö Lyseonpuiston lukiosta Rovaniemeltä. Piirihallituksen muiksi jäseniksi valittiin Anni Saviaro (Kemin Lyseon lukio, Kemi), Siiri Nousiainen (Kemin Lyseon lukio, Kemi), Anna Yliaska (Sodankylän lukio, Sodankylä), Teemu Riipi (Sodankylän lukio, Sodankylä), Jasmiina Salin (Lyseonpuiston lukio, Rovaniemi), Maaria Koivuperä (Lyseonpuiston lukio, Rovaniemi), Iida Uutela (Rovaniemen ammattilukio, Rovaniemi) ja Miikka Keränen (Rovaniemen ammattilukio, Rovaniemi).
Lukiolaisten Liiton Lapin piiri järjestää 16.10. Rovaniemellä Tiroli -salissa osoitteessa Rovakatu 2. Don't believe the hype -seminaarin, jonka aiheena ovat media ja mediakriittisyys. Seminaarille on koottu asiantunteva puhujakaarti aina asiantuntijoista ja tutkijoista nuoriin taitajiin. Semmalle ovat tervetulleita kaikki, eikä osallistumisesta peritä veloitusta.
Seminaarin ohjelma: 9.00 Seminaarin avaus 9.10 Lehdistö ja lehdistön arvot, Suvi Tanner, Lapin Kansan uutispäällikkö 10.00 Media-aiheinen paneelikeskustelu, osallistujina mm. Tanner, Korjonen ja Uutela 11.00 Sanan- ja ilmaisunvapaus Suomessa, Markus Korjonen , Vasemmistonuorten Lapin piirin puheenjohtaja 12.00 Ruokatauko 13.00 Sosiaaliset mediat, Elina Uutela, Suomen Lukiolaisten Liiton varapuheenjohtaja 14.00 Medialukutaito, Päivi Hakkarainen, mediakasvatuksen lehtori Lapin yliopistossa
seminaari loppuu viimeistään klo 15.00
Päivitetty viimeksi 25.01.2010